Joskus vuosina 2003 alkaen pyöräilin lähes joka paikkaan, mm. Itä-Helsingistä Leppävaaraan kauhealla kaatosateella ja kaikki työmatkat ja matkat melontavajoille. Koska minulla ei ole koskaan ollut autoa, hankin jossakin vaiheessa polkupyörän peräkärryn, jolla kuljetin yöretkien tavaroita vajalle. Sen kanssa pyöräileminen kävi kuntoilusta, koska se oli tosi paljon raskaampaa kuin tavallinen pyöräily.

Keväällä 2007 lopetin aktiivisen pyöräilyn. Vaikka sanonta kuuluu, että jos kerran oppii ajamaan pyörällä, sitä ei koskaan unohda. Minulle ei kuitenkaan käynyt niin, kun meni aika monta vuotta, että en pyöräillyt juuri ollenkaan. Kaaduin kerran tavallisella pyörälläni, ja vaikkei mitään vakavaa sattunutkaan, hankimme minulle käytettynä kolmipyöräisen aikuisten pyörän. Sitä on melkein mahdotonta saada kaatumaan, ja siinä on myös se hyvä puoli, että sen voi pysäyttää helposti paikalleen.

Kolmikkoa on vain tosi vaikea saada pyöräkellarista ulos, joten pyöräilen vain yhdessä mieheni kanssa. Emme pyöräile yhtään pitempiä matkoja, mutta pyöräily on kuitenkin ihan hauska yhteinen harrastus.