Minulla oli aikaisemmin tapana laittaa blogeihini yksi runo kuukaudessa, mutta minulla on niin paljon runoja varastossa, että päädyin laittamaan runot kerran viikossa. Tässä yksi runo ensimmäisestä pitkästä melontaretkestäni Puulalle ja Kyyvedelle.

Puulalle takaisin

 

Yhdentoista retkeläisen

piti Puulalla meloman

Kyyvedellä kiertelemän.

Mutta sattui sairauksia,

tuli esteitä useille.

Puolet pieneni porukka:

matkaan lähti Harrin kanssa

Jari, Minna, Hanna ynnä

Lampisen Timo ratissa.

 

Kyyt jäi meillä kohtaamatta,

vaikkakin kiviä riitti

paatin pohjan turmioksi

veden synkeän sylissä

mustan pinnan peittäminä

rentautujan riesan aihe.

 

Läsäkosken laskeuduimme

Puulan puoleen päästäksemme

vesistöä vaihtaaksemme.

Kantomatka ensin eessä

sadekuuron kastellessa.

Uljaat urhot työt tekivät

kärryä kun käyttelivät

Naiset saivat kuivatella

ravintolan lämpimässä.

Karttui koskesta kokemus,

alta puun pujottelimme

ehjin paatein pärjäsimme

vailla suurta vauriota.

 

Puulalla vesi on kirkas,

leiripaikatkin paremmat.

Katsomista kaikenlaista:

maalauksia kalliossa,

rannnoilla upeat raukit

kivet sangen kummalliset.

Kuikkaparven bongasimme,

kurjet ilmaan lennähtivät.

 

Heinäkuussa hellekausi?

Eipä kohdalle osunut.

Vähitellen kaikki kastui

eikä kuivunut ikinä

vaikka heiluikin narulla

virui pyykit puuvajassa.

Ruokalistat vaihtelivat:

puuro kaurahiutaleista

tai kolassa uivat ryynit.

Myöhään yöhän hehkui liekit,

juttu luisti nuotiolla.

Elämmekö itsellemme,

mitä teemme toisten vuoksi?

Onko teevee turha vehje,

iltojen ikävä täytet?

Elämä on nyt ja tässä

eikä eilen, ensi vuonna.

 

Retkeläisten reipas vauhti

tuotti huiman kilsasaldon:

sataseiskaseiskan verran

meloimme vierailla vesillä

kuluessa kuuden päivän.

Pirteä oli porukka,

hyvä henki hallitseva.

Kiitos teille, matkaseura!

Tahdon Puulalle palata.