Minulla oli aikaisemmin tapana laittaa blogeihini yksi runo kuukaudessa, mutta minulla on niin paljon runoja varastossa, että päädyin laittamaan runot kerran viikossa. Tässä yksi runo ensimmäisestä pitkästä melontaretkestäni Puulalle ja Kyyvedelle.
Puulalle takaisin
Yhdentoista retkeläisen
piti Puulalla meloman
Kyyvedellä kiertelemän.
Mutta sattui sairauksia,
tuli esteitä useille.
Puolet pieneni porukka:
matkaan lähti Harrin kanssa
Jari, Minna, Hanna ynnä
Lampisen Timo ratissa.
Kyyt jäi meillä kohtaamatta,
vaikkakin kiviä riitti
paatin pohjan turmioksi
veden synkeän sylissä
mustan pinnan peittäminä
rentautujan riesan aihe.
Läsäkosken laskeuduimme
Puulan puoleen päästäksemme
vesistöä vaihtaaksemme.
Kantomatka ensin eessä
sadekuuron kastellessa.
Uljaat urhot työt tekivät
kärryä kun käyttelivät
Naiset saivat kuivatella
ravintolan lämpimässä.
Karttui koskesta kokemus,
alta puun pujottelimme
ehjin paatein pärjäsimme
vailla suurta vauriota.
Puulalla vesi on kirkas,
leiripaikatkin paremmat.
Katsomista kaikenlaista:
maalauksia kalliossa,
rannnoilla upeat raukit
kivet sangen kummalliset.
Kuikkaparven bongasimme,
kurjet ilmaan lennähtivät.
Heinäkuussa hellekausi?
Eipä kohdalle osunut.
Vähitellen kaikki kastui
eikä kuivunut ikinä
vaikka heiluikin narulla
virui pyykit puuvajassa.
Ruokalistat vaihtelivat:
puuro kaurahiutaleista
tai kolassa uivat ryynit.
Myöhään yöhän hehkui liekit,
juttu luisti nuotiolla.
Elämmekö itsellemme,
mitä teemme toisten vuoksi?
Onko teevee turha vehje,
iltojen ikävä täytet?
Elämä on nyt ja tässä
eikä eilen, ensi vuonna.
Retkeläisten reipas vauhti
tuotti huiman kilsasaldon:
sataseiskaseiskan verran
meloimme vierailla vesillä
kuluessa kuuden päivän.
Pirteä oli porukka,
hyvä henki hallitseva.
Kiitos teille, matkaseura!
Tahdon Puulalle palata.