Ensimmäinen koirani meidän perheessämme oli shetlanninlammaskoira Bella, joka oli 7-vuotias silloin kun synnyin. Minulla ei kuitenkaan ole mitään mielikuvaa Bellasta, koska se jouduttiin nukuttamaan ennen kuin täytin vuoden. Veljeni on minua vuoden vanhempi ja hän oli lapsena tosi pahasti allerginen. Lastenlääkärin mukaan veljeni oli myös koirille allerginen, ja hän kieltäytyi hoitamasta veljeäni, ellei Bellasta luovuttaisi.

Äitini oli sitä mieltä, että 7-vuotias Bella enää sopeutuisi uuteen kotiin, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi Bellan nukuttaminen. Äidille jäi tästä syystä aikamoiset traumat, varsinkin kun kävi ilmi, että allergia ei johtunutkaan Bellasta, vaan ongelmat allergioiden takia jatkuivat edelleen.  Hänelle oli vaikea paikka nukuttaa täysin terve koira. Minulla on joitakin valokuvia minusta ja Bellasta, ja kyllä se ainakin niiden perusteella oli kaunis ja valloittava sheltti.