Aloin laihduttamisen jo joskus kymmenvuotiaana. Kärsin jo silloin kehonegatiivisuudesta, vaikka olin normaalipainoinen, en hoikka mutta ihan normaalin rajoissa kuitenkin. Muistan pitäneeni tarkkaa ruokapäiväkirjaa, johon kirjasin huolellisesti syömiseni ja alleviivasin punaisella ns. huonot ja vihreällä hyvät ruoat. Aika nopeasti kuitenkin hyydyin, kun lapsen kärsivällisyys ei ihan riittänyt.

21-vuotiaana onnistuin laihtumaan normaalipainon ylärajoilta alarajoille ilman, että tein varsinaisesti mitään sen eteen. Kävin puolipäivätöissä siivoojana ja pyöräilin 7km työmatkat koko kesän ja söin vain yhden banaanin verran ylimääräistä. Pysyin tässä painossa kolmisen vuotta ja silloin muistan olleeni tyytyväinen kehooni.

Sitten olin 24-vuotiaana kesätöissä paikassa, jossa oli aina jälkiruokaa, ja pääruokakaan ei ollut ihan kevyimmästä päästä. Lihoin takaisin normaalipainon ylärajoille, mikä ei tietenkään ollut kovin mieluisaa. Vuoden päästä halusin laihtua takaisin, ja tiukalla dieetille pääsinkin takaisin mielestäni hyvään painoon. Siitä seurasi kuitenkin syömishäiriö, jonka takia lihoin nopealla tahdilla kaikki laihduttamani kilot ja enemmänkin.

Silloin en vielä tiennyt, että syömishäiriötä sairastavan pitäisi välttää laihduttamista. Yritin sinnikkäästi laihtua, vaikka olin vain muutaman kilon ylipainoinen. Pysyin kuitenkin tasapainossa aika pitkään, vaikka söinkin lähes joka päivä karkkipussin, koska hiihdin joka päivä tunnin lenkin mäkisessä maastossa ja kesällä harrastin intohimoisesti melontaa.

Vuoden 2014 alkuun mennessä olin hankkinut kaikenlaista tietoa laihduttamisesta. Lopulta motivoiduin painonpudotukseen, kun lääkärini sanoi, että olisi syytä päästä lievästi ylipainoiseksi. Niin sitten laihduin ensimmäisenä vuonna 16 kiloa, seuraavana 9 kg ja sen jälkeen vielä hitammalla vauhdilla joitakin kiloja lisää.

 

karvinen_kierto_gimp_vain_vienti.jpgisää.